Journal

Suomen suurimmat matkailijaryhmät vuonna 2019

Kirjoittaja
Mait Lukka
Luku aika
2 min

Mitkä ovat Suomen suurimmat kansainväliset matkailijaryhmät vuonna 2019 yöpymistilastojen valossa?

Ennakkotietojen mukaan tammi-elokuussa 2019 Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin yhteensä 16,2 miljonaa kertaa. Verrattuna vastaavaan jaksoon edellisvuonna kasvua on tullut noin 3,4%. 

Kotimaisten matkailijoiden osuus on ollut 11,4 miljoonaa, kun taas ulkomaalaisten 4,8 miljoonaa yöpymisvuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisten kasvu on ollut 4,1% ja ulkomaalaisten 1,8%.  

Tilastojen mukaan venäläiset ovat edelleen suurin matkailijaryhmä Suomessa. Venäjä-markkinoinnin parissa työskenteleville ammattilaisille tämä on epäilemättä hieno uutinen vaikka edelliseen vuoteen verrattuna olikin pientä laskua (-1,5%). Sitä huolimatta venäläisille kirjattiin kaikissa maan majoitusliikkeissä yhteensä n. 600 000 yöpymistä. 

Venäjän jälkeen tulee Saksa (n. 500 000 yöpymistä) ja Ruotsi (n. 400 000 yöpymistä).

Yöpymistilastojen valossa kiinalaiset sijoittuvat vasta viidennelle sijalle ja heidän kohdalla yöpymisiä rekisteröitiin yhteensä n. 270 000 yöpymisvuorokautta. Toisaalta Kiinan kohdalla kasvu on ollut vilkkaampaa — jopa 17% vuositasolla.

1. Venäjä

Venäläisten yöpymiset 2019

2. Saksa

Saksalaisten yöpymiset 2019

3. Ruotsi

Ruotsalaisten yöpymiset Suomessa 2019

4. Iso-Britannia

Brittiläisten yöpymiset Suomessa 2019

5. Kiina

Kiinalaisten yöpymiset 2019

6. Ranska

Ranskalaisten yöpymiset Suomessa

7. Yhdysvallat

Amerikkalaisten yöpymiset Suomessa

Photos: Unsplash.com