Journal

5 syytä valita julkaisualustaksi Webflow

Kirjoittaja
Mait Lukka
Luku aika
9 min

Webflow on vuonna 2013 perustettu yhdysvaltalainen web-pohjainen low-code-julkaisujärjestelmä. Alustaa käyttävät niin tunnetut kansainväliset brändit, kuten TED Talks, The Futur ja Michael Kors, kuin muutkin erikokoiset toimistot ympäri maailmaa.

Webflow:n tulo Suomeen on vasta alkuvaiheessa, mutta ei ole epäilystäkään, että sen suosio tulee kasvamaan nopeasti lähivuosina. Nimekkäistä suomalaisista toimistoista Webflow:ta käyttää esim. Werklig.

Matalakoodialustat tarjoavat tunnetusti kustannustehokkaan, joustavan ja nopean tavan visuaalisesti näyttävien ja mobiilioptimoitujen sivustojen rakentamiseen. Koodauksen sijaan toteuttaja keskittyy ikään kuin asiakaskokemuksen tuottamiseen.

Vuosien varrella olemme ehtineet tutustua yhteen jos toiseen julkaisujärjestelmään. Nykyinen verkkosivustomme on toteutettu Webflow:lla vaikka toimistomme elinkaaren eri vaiheissa olemme käyttäneen Drupalia, Modxia ja Wordpressiä. Viimeisten parin vuoden aikana olemme julkaisseet yli 10 Webflow:lla toteutettua sivustoa Wordpress -sivustojen lisäksi.

Toisin sanoen, kokemusta löytyy niin toteuttajan kuin loppukäyttäjän puolelta. Listasimme sen perusteella viisi syytä, joiden toivomme helpottavan yrityksesi seuraavan kotisivun alustan valinnassa.

1. Webflow mahdollistaa visuaalisesti näyttävät toteutukset

Monille verkkosivustoja tilanneille ovat tuttuja tilanteet, joissa lopullisen toteutuksen ja visuaalisen leiskan välinen ero on jokseenkin suuri. Syynä on se, että valittu alusta ei yksinkertaisesti taivu graafisen suunnittelijan luomaan visioon. Webflow:n kohdalla vastaavia haasteita ei ole, koska alusta on suunniteltu luovia suunnittelijoita varten.

Se, mitä on luvattu leiskan tasolla, on myös toteuttavissa livenä. Jokaista yksityiskohtaa on mahdollisuus säätää niin yksittäisen elementin kuin koko sivuston tasolla. Toteutuksista tulee tarkkoja, korkealaatuisia ja visuaalisesti näyttäviä erilaisten animaatioiden, interaktiivisten elementtien ja muiden työkalujen myötä.

Tekninen toteutus tapahtuu web-ympäristössä. Webflow luo automaattisesti optimoidun koodin HTML:lla, CSS:lla ja JavaScriptilla.

2. Korkea latausnopeus

Toinen merkittävä seikka liittyy sivuston latausnopeuteen. Webflow käyttää CDN (Content Delivery Network) -verkkoa, joka perustuu Amazonin ympäri maailmaa ylläpitämään palvelinverkostoon. Teknologia mahdollistaa sivuston nopean latauksen huolimatta käyttäjän ja verkkopalvelimen välisistä etäisyyksistä - Suomessa, Keski-Euroopassa tai Australiassa.

Optimoidun palvelinympäristön ansiosta Webflow:lla toteutettujen sivustojen latausnopeus on korkeampi kuin muilla alustoilla. Ja esimerkiksi koko viime vuoden aikana ns. downtime, eli kaatuneena vietetty aika oli yhden minuutin verran, mikä on historiallinen ennätys.

Latausnopeus on tärkeä kriteeri Google rankings -algoritmin näkökulmasta. Google valikoi sopivat tulokset niiden relevanttiuden ja käyttökokemuksen perusteella. Siksi hitaasti toimivat ja huonosti mobiiliin taipuvat sivustot jäävät hakutulosten loppupäähän.

Elämme maailmassa, jossa odotamme saavamme vastauksen kysmyksiimme heti. Jos sivu latautuu hitaasti, on erittäin todennäköistä, että käyttäjä poistuu. Voit tarkistaa yrityksesi sivuston latausnopeuden ilmaisen Googlen työkalun avulla.

3. Ei teemojen tuomia rajoitteita

Valmis teema, jonka voi muokata oman brändin tarpeisiin, on kaunis ajatus, joka harvemmin toimii oikeassa elämässä useamman alustan kohdalla. Päinvastoin, teemoista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, koska pienikin muutos saattaa vaatia usein puuttumista lähdekoodiin tai ulkopuolisen plugarin asettamista. Ja erilaiset lisäosat vasta hidastavat sivuston nopeutta.

Webflow tarjoaa autonomian ja vapauden toimia vaikka toteutuksen pohjana olisikin hyödynnetty valmista teemaa tai sabluunaa. Templatet ovat muokattavissa tarkoituksen mukaisella tavalla - jos sitten sellaiseen ratkaisuun ylipäätänsä päädytään.

Suosimme sivustojen suunnittelua nollasta. Ja vaikka kehittäjä aloittaa “tyhjältä pöydältä” on lopputuloksena aidosti omannäköinen, kilpailijoista erottuva ja 100% räätälöity kokonaisuus, jonka tekeminen vie saman ajan tai onnistuu jopa nopeammin kuin valmiin teeman pohjalta toteutettu kokonaisuus.

4. Ei toistuvia tietoturva- tai versiopäivityksiä

Toistuvat tietoturva- ja versiopäivitykset ovat avoimeen lähdekoodiin perustuvien alustojen riesa: kun asennat päivityksen, huomaat, että aiemmin asennetut lisäosat eivät toimi. Hyvällä tuurilla lisäosan kustantaja on julkaissut uusimman version pluginista. Jos ei, joutuu yleensä koodaaja keksimään oikoreittejä. Ja kuten tiedetty, tämä ei tapahdu ilmaiseksi, eikä aina onnistu toivotulla tavalla.

Webflow:n kohdalla vastaavia tilanteita ei tule eteen. Koko alustan päivitys tapahtuu automaattisesti, keskitetysti ja turvallisesti. Toisin sanoen, riskiä siitä, että jokin tärkeä toiminnallisuus ei toimi seuraavan päivityksen jälkeen, ei ole.

5. Käyttäjäystävällisyys  

Webflow:n CMS -hallintajärjestelmä on helppokäyttöinen ja turvallinen. Live-editorin avulla pääset päivittämään helposti olemassa olevia sisältöjä ja kuvia sekä lisäämään uusia tuotteita, alasivuja tai blogikirjoituksia - nopeasti ja itsenäisesti.

Webflow mahdollista siirtymisen mallista toimisto → Webflow malliin asiakas → Webflow, jossa asiakas on riippumaton toteuttajasta. Toimimme tässä mallissa asiakkaan tukena tilanteen vaatiessa.

Hankintapäätöksen tueksi järjestämme Webflow:n esittelyjä ja myönnämme tarvittaessa tunnukset testiympäristöön, jossa käyttäjä pääsee kokeilemaan olemassa olevan Webflow:lla toteutetun sivuston eri toiminnallisuuksia ja toimintoja, kuten esim. sisällönsyöttö, sisältöjen muokkaaminen, kuvien vaihto jne, itsenäisesti tai valvotussa tilassa.

Webflow vai Wordpress?

Vaikka Webflow kehittyy koko ajan ja tuo uusia toiminnallisuuksia, sopii se parhaiten sellaisten sivustojen alustaksi, jotka eivät vaadi suurisuuntaisten tietokantojen ylläpitämistä. Wordpress olisi edelleen toimivin vaihtoehto näissä tapauksissa.

Kun puhutaan yritysten ns. perussivustoista, tarjoaa se erinomaisen toimintaympäristön aivan uudenlaisten kokonaisuuksien toteuttamiseen. Voit pyytää meiltä arvion siitä, mikä alusta toimisi parhaiten yrityksesi kohdalla.